HPV-rokote aiheuttanut vakavia reaktioita ja jopa kuoleman

Englannin hallituksen aloittamaa HPV-rokoteohjelmaa vaaditaan keskeytettäväksi negatiivisten vaikutuksien tultua julkisuuteen. Valtio on arvioinut ohjelman säästävän 700 henkeä vuodessa. Hallituksen terveysasiantuntijat vaativat, että GlaxoSmithKlinen Cervarix -rokotteen antamista jatketaan edelleen, koska yli 700 000 tytöstä vain 1 340 oli kärsinyt vakavista reaktioista, mikä tekee rokotteesta turvallisen. 1 340:n lisäksi 2 891 ilmoitti kärsivänsä muunlaisia haitallisia reaktioita. Vähäisimmät valitukset koskivat ihottumia, turvotuksia rokotuskohdassa, kipua ja allergisia reaktioita. Neljä tytöistä oli saanut kouristuksia, yksi sai kohtauksen ja yksi epileptisen kohtauksen. Useat tytöt kärsivät halvauksista. Yhdellä tytöistä oli kasvohalvaus, yhdellä puolen kehon halvaus, kahdelta hävisi kosketuksen tunto ja yhdellä jalat halvaantuivat. Lähes 20:llä näkö oli sumentunut ja yhdelle tytöistä kehittyi anoreksia.

Yhdysvalloissa vuonna 2007 HPV-rokotteen tultua markkinoille Merck & Co:n valmistaman Gardasil-rokotteen saaneet ihmiset yli 20 osavaltiossa menettivät tajunnan tai saivat kohtauksia. “Nuoret tytöt saavat vakavia päänsärkyjä, huimauksia, tilapäisiä näönmenetyksiä ja jotkut tytöt ovat menettäneet tajunnan saatuaan kohtauksen”, kertoo Yhdysvaltain kansallisen rokotetiedotuskeskuksen terveydenhuollon analysoija Vicky Debold. Liittovaltion raportin mukaan Merck & Co:n Gardasil aiheutti anafylaksiaa, suun vaahtoamista, koomaa ja halvauksia.

Yksi liittovaltion hallussa olleista raporteista kertoi yhden 20-vuotiaan olleen koko elämänsä terve, mutta saatuaan 1.4.2008 Gardasilia, kuoli neljän päivän päästä. Ruumiinavaus poissulki itsemurhan ja kaiken muun epäilyttävän. Toinen raportti kertoi erään toisen tytön menneen koomaan ja halvaantuneen saatuaan Gardasilia. Tytön tilaa tällä hetkellä ei tiedetä.

Lisätiedot
Concerns over safety of cervical cancer vaccine after 1,300 girls experience adverse side-effects, Dailymail, 10.03.2009
Death toll linked to Gardasil vaccine rises, WorldNetDaily, 30.06.2008
Vaccine center issues warning, WashingtonTimes.com, 02.02.2007
HPV Vaccine Reaction, Infowars.com, 27.02.2007

Kirjoittanut: Teemu Välimäki

Tagit: ,

3 kommenttia artikkeliin “HPV-rokote aiheuttanut vakavia reaktioita ja jopa kuoleman”

  1. [...] alarming stories, DailyMail.co.uk, 06.04.2009 How many injections do I need?, Immunisation.nhs.uk HPV-rokote aiheuttanut vakavia reaktioita ja jopa kuoleman, Infosota.fi, 17.03.2009 10-kysymystä HPV-rokotteesta, [...]

    #3
  2. [...] HPV-rokote aiheuttanut vakavia reaktioita ja jopa kuoleman, Infosota, 17.3.2009 ↩ [...]

    #9
  3. India

    No jopa on uutinen. Kaikissa lääkkeissä on sivuvaikutuksia. Se on valitettavaa, mutta huomioon voitaisiin ottaa myös lääkkeiden ansiosta pidentynyt elinikä.

    Lääkkeet ja rokotteethan ovat vapaaehtoisia, päätelkää itse mitä teette. Minulle ei kys. rokotuksesta tullut mitään oireita, ja halusin ottaa sen, sillä molemmat isoäitini ovat kuolleet kohdunkaulan syöpään.

    #2669

Jätä kommentti