Obaman hallitus ja CFR: kemikaaleilla ilmastonmuutosta vastaan
Obaman hallituksen tieteellinen neuvonantaja John Holdren kertoi jo toistamiseen, että ilmaston geosuunnittelu on yksi mahdollisuus taistelussa ilmastonmuutosta vastaan. Eilen Massachusettsin teknillisessä korkeakoulussa (MIT) pitämässään puheessa Holdren totesi, että laajamittaiset geosuunnitteluprojektit maapallon jäähdyttämiseksi voitaisiin mahdollisesti toteuttaa. Holdrenin mukaan voitaisiin myös luoda “keinotekoisia tulivuoria”, jotka tuottaisivat ilmakehään auringonvaloa heijastavia kemikaaleja. Holdren ei ole ajatuksineen yksin, sillä Yhdysvaltain ulkopolitiikkaan hyvin paljon vaikuttava vaikutusvaltainen ajatushautomo Council on Foreign Relations (CFR) on julkaissut muistion ilmaston geosuunnittelusta, missä todetaan kemikaalien olevan keino numero yksi.
Amerikkalaisen Associated Press -lehden mukaan John Holdren on vienyt ideansa Obaman hallinnon käsiteltäväksi. “Meillä ei ole ylellisyyttä ottaa mitään lähestymistapaa pois pöydältä”, Holdren sanoi lehden mukaan tämän kuun alussa. Joitakin päiviä lehden julkaisun jälkeen Holdren julkaisi The New York Timesin kautta korjauksen, että Obaman hallitus ei harkitsisi ilmaston geosuunnittelua. Eilen kuitenkin Holdren MIT:llä pitämällään luennolla toisti auringonvaloa heijastavien kemikaalien mahdollisuutta taistelussa ilmastonmuutosta vastaan.
Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa määrittelevän CFR:n julkaisussa todetaan: “Kaikista geosuunnitelmista kaikkein toteuttamiskelpoisimpiin liittyy planeetanlaajuisen heijastuksen lisääminen eli auringonvalon avaruuteen takaisinheijastamisen lisääminen ennen kuin auringonvalo ehtii imeytyä.” Julkaisussa neljästä geosuunnittelustrategiavaihtoehdosta ensimmäinen on: “1. Lisätään pieniä heijastavia partikkeleita ylempään ilmakehään (stratosfääri sijaitsee 15-50 kilometriä maapallon pinnan yläpuolella).”
CFR koostuu uutta maailmanjärjestystä (New World Order, NWO) kannattavista jäsenistä kuten presidentit Obama, Bush ja Clinton ja organisaatioista kuten Google, IBM, Shell ja Time Warner. CFR:n johdossa tällä hetkellä on George Soros. CFR perustettiin vuonna 1921 ja perustajana toimi muun muassa David Rockefeller John D. Rockefeller ja Rotschildin edustajat.
Holdrenin ja CFR:n tukema ajatus kemikaalien levittämisestä ilmakehään ei ole uusi. Yhdysvalloissa julkisuuslain (FOIA) nojalla saadut energiaministeriön asiakirjat osoittavat, että energiaministeriön Savannah River National Laboratoryn tutkijat tekevät kokeita ja kehittävät tietokonemalleja siitä, mitä tapahtuisi, jos ilmakehään ammuttaisiin suuri määrä partikkeleita. Projektin tarkoitus on tutkia, miten partikkelit sitoessaan hiilidioksidia heijastaisivat auringon valon takaisin avaruuteen.
Monet uskovat lentokoneiden jo nyt levittävän kemikaaleja ilmakehään normaalin lentokoneissa käytettävän petroolin avulla. Kemikaalijuovalla (chemtrail) tarkoitetaan lentokoneiden luomaa tiivistymisjuovaa, contrailia, joka kuitenkin eroaa koostumukseltaan ja käyttäytymiseltään kemikaalijuovasta. Kemikaalijuovien koostumuksesta ei ole tarkkaa tietoa johtuen aineistokeräyksen vaikeudesta, mutta tehdyissä testeissä on löytynyt merkkejä nanopartikkeleista, metalleista ja tunnistamattomista kemikaaleista. Joissakin tapauksissa, kuten alla olevassa videossa, on todettu, että partikkelit laskeutuvat maahan kiinteäksi hämähäkin seittiä muistuttavaksi verkoksi.
Ameriikkalaisen KSLA paikallisuutisten tekemä raportti kemikaalijuovista Lousianan osavaltiosta.
NBC4 teki myös oman raporttinsa kemikaalijuovista.
Lisätietoja
Obama Science Advisor Repeats “Geoengineering” Talking Point, Prisonplanet.com, 14.04.2009
Obama Advisor Back Pedals On Geo-Engineering Announcement, Infowars.com, 11.04.2009
Concerns About Chemtrails Given Fresh Impetus, Infowars.com, 10.04.2009
Council on Foreign Relations on Planetary Geoengineering: “Add more small reflecting particles in the upper part of the atmosphere”, Cryptogon.com, 27.03.2009
DOE Testing Idea to Shoot Particles into Sky to Fight ‘Global Warming’, Crosswalk.com
Bilderberg-ryhmä, Wikipedia.org
Kirjoittanut: Teemu Välimäki
- Chuck Norris: Obama yrittää luoda yhden maailmanjärjestyksen Kööpenhaminassa
- Obaman hallitus ja uusi maailmanjärjestys
- Hillary Clinton: CFR kertoo minulle, mitä minun tulee tehdä
- Ranska ja Irlanti haluavat henkilökohtaisen hiilidioksidiveron
- YK Kööpenhaminassa: toimittajan epämiellyttävä kysymys estettiin




[...] Obaman hallitus ja CFR: kemikaaleilla ilmastonmuutosta vastaan, Infosota.fi, 15.4.2009 ↩ [...]
Hei,
artikkeli lämpenemisen ehkäisy-yrityksistä on kiinnostava. Hanke on tietenkin kovin kyseenalainen, kun toistaiseksi ei vallitse kovinkaan syvällistä ymmärrystä ilmastoon ja ilmaston historiallisiin vaihteluihin liittyvistä mekanismeista ja tekijöistä.
Pieni lapsus tekstissä on, kun kerrotaan: Projektin tarkoitus on tutkia, miten partikkelit sitoessaan hiilidioksidia heijastaisivat auringon valon takaisin avaruuteen.
Aerosolit ja pienhiukkaset reagoivat eri taajuiseen säteilyyn hyvin monilla eri tavoilla partikkelien koosta, rakenteesta ja kemiallis-fysikaalisista ominaisuuksista riippuen. Yksi tapa on näkyvän valon taajuisen säteilyn heijastaminen eri suuntiin, myös ulos ilmakehästä. Nuo yläilmakehään ammuttavaksi suunnitellut hiukkaset on luultavasti tarkoitettu heijastamaan säteilyä nimenomaan ulos ilmakehästä.
Mutta geoinsinöörien on nykyisellään ylivoimaista ennustaa, mitä todellisuudessa tulisi tapahtumaan. Myös aivan päinvastainen reaktio voi olla mahdollinen. Hiilidioksidin kanssa hankkeella ei ole mitään tekemistä.
pieni asiavirhe:
CFR koostuu uutta maailmanjärjestystä (New World Order, NWO) kannattavista jäsenistä kuten presidentit Obama, Bush ja Clinton ja organisaatioista kuten Google, IBM, Shell ja Time Warner. CFR:n johdossa tällä hetkellä on George Soros. CFR perustettiin vuonna 1921 ja perustajana toimi muun muassa David Rockefeller.
D. Rockefeller ei ollut perustaja, vaikka voihan sitä noissa piireissä perustajiin ottaa ~kuusivuotiaankin, ei se kai ensimmäinenkään kerta olisi
Kaksi dokumenttia chemtraileista. Googlatkaa tai torrentoikaa
Aerosol Crimes (AKA Chemtrails)
Chemtrail film – Don’t Talk About the Weather