Obaman hallitus antaa lisää valtaa pankkiireille
Kansainvälinen uutistoimisto Reuters uutisoi lauantaina 9.5., miten Obaman hallituksen odotetaan julkistavan kesäkuussa lain, joka antaisi yksityiselle Yhdysvaltain keskuspankille Federal Reserville enemmän valtaa talouden sääntelyssä.[# Admin wants Fed to oversee "systemic risk": sources, Reuters, 9.5.2009] Obaman hallitus tulee keskittymään tiukemman pankki- ja markkinasäätelyn luomiseen estääkseen uutta rahakriisiä syntymästä. Yhdysvaltain yli 11 triljoonan dollarin velan[# U.S. NATIONAL DEBT CLOCK, Brillig] taustalla kuitenkin on Yhdysvaltain keskuspankki, joka ei ole useaan vuoteen kertonut, kuinka paljon dollareita se on laskenut liikkeelle eikä se myöskään ole suostunut vastaamaan kongressin kysymyksiin, kenelle ja kuinka paljon tukirahaa se on antanut.[# U.S. Taxpayers Risk $9.7 Trillion on Bailout Programs, Bloomberg, 9.2.2009]
Maailmanlaajuisesta rahakriisistä on syytetty muun muassa niin sanottua löysää rahapolitiikkaa ja erityisesti heikoilla vakuuksilla myönnettyjä lainoja.[# Johdannaiset voivat vielä syventää kriisiä, Turun Sanomat, 15.11.2008] G20-maat esittävät maailmanlaajuiseksi ratkaisuksi tiukempaa sääntelyä ja maailmanpankin väliintuloa.[# G20 leaders hammer out massive plan to tackle financial crisis, revive economy, People's Daily Online, 3.4.2009][# G20-mailta 1 000 miljardia dollaria maailmantalouden tukemiseen, Talous Sanomat, 2.4.2009] Sääntelystä vastaisivat muun muassa Yhdysvaltain keskuspankki ja Euroopan keskuspankki. Kaikki tämä samalla, kun Yhdysvaltain keskuspankki ei paljasta, mihin yli 9 triljoonaa dollaria on mennyt.[# U.S. Taxpayers Risk $9.7 Trillion on Bailout Programs, Bloomberg, 9.2.2009]
Käsittämättömän isolta kuulostava summa koostuu muun muassa Yhdysvaltain myöntämistä lainoista, presidentti George Bushin vuoden 2008 700 miljardin dollarin TARP-avustuksesta sekä presidentti Barack Obaman 700 miljardin dollarin tukipaketista. Yhdysvaltain keskuspankki on haastettu oikeuteen tietojen saamiseksi.[# Fed Refuses to Release Bank Data, Insists on Secrecy (Update3), Bloomberg, 5.5.2009] Yhdysvaltain keskuspankin edustajat vastustavat tietojen julkaisua edes Yhdysvaltain kongressille, koska tietojen julkaisu voidaan nähdä heikkoutena, joka taas voi aiheuttaa osakkeiden arvon laskemista tai talletuksien poistamisia. “Huhut Citibankin mahdollisesta lainanotosta keskuspankilta 1990-luvun alussa aiheuttivat joissakin Citibankin toimistoissa Aasiassa talletuksien joukkonostoja”, kertoi Yhdysvaltain keskuspankin raha-asioiden yksikön johtaja Brian Madigan. Keskuspankin edustajat myös vetosivat liikesalaisuuksiin.
Yhdysvaltain keskuspankin harjoittaman, niin sanotun löysän rahapolitiikan takana on muun muassa Obaman ja Clintonin hallituksissa työskentelevä Lawrence Summers (Bilderberg, CFR, Trilateraalinen komissio), joka Clintonin hallituksen aikana auttoi purkamaan vuonna 1933 säädetyn Glass-Stegall-lain, joka asetti pankkitoiminnalle velvotteita ja rajoituksia. Summers myös itse hyötyi vuoden 2008 TARP-rahoituksesta suurien puhujapalkkioiden kautta.[# Obaman hallitus ja uusi maailmanjärjestys, Infosota, 20.4.2009]
Yhdysvaltain keskuspankki on vuonna 1913 hyväksytyllä Federal Reserve -lailla luotu yksityinen keskuspankki, jonka johtokunnan presidentti määrää. Johtokunnan jäsenten toimikausi voi olla maksimissaan 14 vuotta. Obaman hallituksessa on useita keskuspankin kanssa tekemisissä olleita henkilöitä kuten Paul Volcker (Bilderberg, CFR, Trilateraalinen komissio), keskuspankin johtaja vuosilta 1979-1987, Timothy Geithner (CFR, Trilateraalinen komissio), Yhdysvaltain pääkuvernööri IMF:n hallintoneuvostossa ja entinen keskuspankin New Yorkin haaran johtaja, ja Susan Ricen (CFR, Trilateraalinen komissio) isä Emmet J. Rice oli keskuspankin johtokunnan jäsen. Yksityisen Yhdysvaltain keskuspankin harjoittaman rahapolitiikan edustajat ovat siis edelleenkin hyvin vahvasti mukana.
Kongressin pitkäaikaisen jäsenen ja presidenttiehdokkaanakin olleen Ron Paulin lakiehdotus, H.R.1207 The Federal Reserve Transparency Act, tulisi pakottamaan keskuspankin kirjanpidon tarkistuksen. Lakiehdotuksella on tällä hetkellä 156 kongressin jäsenen tuki takanaan. Ron Paul on aikaisemmin ehdottanut muun muassa keskuspankin lopettamista.
Lisätietoja
TARP Watchdog: “We Do Not Seem To Be A Priority For The Treasury Department” The Huffington Post, 31.3.2009
TARP Said to Be Ripe for Fraud, The Wall Street Journal, 25.2.2009
Kirjoittanut: Teemu Välimäki




the best president money can buy
Is there a correlation between the amount of contributions by the bankers and the election of a president? I would definitely say, yes. The investment bankers attempt to finance both sides of the existing parties; however, if you look at the numbers below, you will be forced to deduce that the candidate who receives the most money from them will be the prospective winner. As a result the commodity we think we elected is actually a product that was already pre-purchased and decided for us. Ironically, master propagandist Edward Bernays stated in his famous book, Propaganda, the following: “A presidential candidate may be “drafted” in response to “overwhelming demand,” but it is well known that his name may be decided upon by a half dozen men sitting around the table in a hotel room.”
Below was the amount of the money that was contributed to candidates from the subprime 25 (not counting the rest of lobbyists and special interest groups).
Top Recipients of Securities and Investment Company Contributions. 2007-2008
Obama, Barack (D) $ 14,447,682
McCain, John (R-AZ) $ 8,547,727
Clinton, Hillary (D-NY) $ 6,776,654
Giuliani, Rudolph W (R) $ 5,099,595
Romney, Mitt (R) $ 4,981,989
Dodd, Chris (D-CT) $ 2,907,182
McConnell, Mitch (R-KY) $ 835,236