Paavi kiertokirjeessään: on uuden maailmanjärjestyksen aika

Katolisen kirkon kiertokirjeessä Paavi Benedict puhui Uuden maailmanjärjestyksen puolesta

Katolisen kirkon kiertokirjeessä Paavi Benedict XVI puhui Uuden maailmanjärjestyksen puolesta

Tiistaina 7.7.2009 pitämässään puheessa Paavi Benedict XVI puhui “maailman poliittisen vallan” ja lisääntyneen valtion sääntelyn puolesta.[1][2] Paavin mukaan maailman poliittisen vallan keskittämistä tarvitaan maailmanlaajuisen talouden hallintaan, ja valtioiden harjoittamaa sääntelyä pitäisi lisätä, jotta maailman taloudellinen kriisi saataisiin lopetettua, ja jotta jatkossa vältyttäisiin vastaavalta. Paavi myös totesi, että itsenäinen, vapaa markkinatalous, on johtanut nykyisen järjestelmän väärinkäyttöön, ja tulisi etsiä tapoja omaisuuden uudelleenjakamiseen valtion valvonnan alla niille, jotka ovat eniten kriisistä kärsineet.

Paavi otti myös hyvin vahvan kannan ilmastonmuutokseen toteamalla, että teknologisesti edistyneiden maiden tulee vähentää energiankulutustaan joko tuotantomenetelmien kehittämisellä tai kansalaisten paremmalla ekologisella käyttäytymisellä. Paavin mukaan tällä hetkellä on mahdollista saavuttaa tehokkaampaa energiankäyttöä samalla kannustaen vaihtoehtoisten energialähteiden kehittämistä. “Mitä myös tarvitaan, on energiavarojen uudelleenjakaminen maailmanlaajuisesti siten, että maat, joilla ei noita resursseja ole, pääsisivät niihin käsiksi”, Paavi julistaa. “Ympäristön ja sen resurssien sekä ilmaston suojelu velvoittaa moraalisesti kaikkia kansainvälisiä johtajia toimimaan yhdessä ja osoittamaan toimintakykyä hyvän hengen mukaisesti kunnioittaen lakia ja tukien solidaarisuutta planeetan heikoimpien alueiden kanssa”, Paavi toteaa.

Paavin puheet yhtenäisestä maailmanjärjestyksestä käyvät ilmi roomalaiskatolisen kirkon uusimmasta kiertokirjeestä, jossa määritetään maailmanlaajuisesti katolisen kirkon näkemyksiä ja oppeja.

Lisätietoja
Paavi arvostelee kiertokirjeessään globaalia kapitalismia, Pod.fi

Viitteet
  1. Pope calls for “world political authority”, Edmonton Journal, 7.7.2009
  2. POPE ENDORSES “WORLD POLITICAL AUTHORITY, NewsWithViews.com, 9.10.2009

Tagit: ,

2 kommenttia artikkeliin “Paavi kiertokirjeessään: on uuden maailmanjärjestyksen aika”

  1. Ripen

    Nyt näissä jutuissa aletaan viimein päästä lähemmäksi alkulähteitä.
    NWO:n taustalla on käsittääkseni Jesuit Order/musta paavi.
    NWO:n /JWO:n ydin on se että polittinen-,taloudellinen- ja uskonnollinenvalta pyritään keskittämään.
    Paavikin siis paitsi kannattaa aatetta, niin pääsee myös nauttimaan kasvaneesta vallastaan.

    Eikä kyseessä ole kovinkaan uusi järjestys: ensimmäisen yrityksen teki muuan babylonialainen Nimrod jo pari sukupolvea Nooan jälkeen. Siinä mielessä kysymyksessä on enemmänkin Zikkurat- kun pyrämidihuijaus, joka sanana viittaa enemmänkin egyptiin.

    #67
  2. Joh. 3:16

    Babylonin kaupunkia saddamin aikoinaan rakennutti, jota jatkoi bush, jota jatkaa obama.
    Roomaan on rakennettu maailman uskontojen keskusta, joka on synkretismin huippu.

    #89

Jätä kommentti

Switch to our mobile site