Autoilu GPS- ja RFID-seurannan alaiseksi
Lähitulevaisuudessa käyttöön tuleva[1] auton liikkeistä ilmoittava älykäs liikennejärjestelmä on saanut negatiivisen huomautuksen Euroopan tietosuojavaltuutetulta. Auton liikkeistä reaaliaikaisesti ilmoittava ITS-järjestelmä, Intelligent Transport Systems, tulee käyttöön viimeistään 2013 kaikissa uusissa autoissa. Järjestelmää perustellaan turvallisuuden parantamisella, sekä päästöjen ja ruuhkien vähentämisellä. Euroopan tietosuojavaltuutettu on nyt huomauttanut, että järjestelmään liittyvät epäselvyydet voivat aiheuttaa tietosuojaongelmia.
GPS-paikannuksen ja radiotaajuisen etätunnistuksen, eli RFID:n, käyttöä tullaan jatkossa roimasti lisäämään tekniikan kehittyessä. Tällä hetkellä GPS-paikannusta käytetään yleisesti paikan etsimiseen ja ajo-ohjeiden antamiseen ja RFID:tä muun muassa kuljetusyritysten pakettiseurannassa sekä uusissa biometrisiä tietoja sisältävissä passeissa.
Euroopan tietosuojavaltuutettu huomauttaa, että EU:n komission lakiehdotus ei ole tarpeeksi tarkka siitä, milloin ITS-järjestelmien keräämä ja käsittelemä tieto on henkilötietojen käsittelyä, mikä käsittelyn tarkoitus on, mihin ajoneuvoon käsittely voi kohdistua tai kuka on vastuussa tietosuojan noudattamisesta. “On riski, että selvyyden puute ehdotetussa lakikehyksessä luo vaihtelevia käytänteitä ITS-järjestelmien implementoinnissa”, selittää Euroopan Tietosuojavaltuutettu Peter Hustinx.
Seurannan lisäksi ITS mahdollistaa tiekohtaiset maksut, kuten komission lakiehdotus suoraan asian ilmaiseekin: “Liikenteen kysyntään voidaan vaikuttaa perimällä ajoneuvoilta eriytettyjä maksuja tiettyjen teiden käytöstä sähköisten tiemaksujärjestelmien avulla.”[2] Komission tavoite on saada tiemaksut käyttöön jo vuonna 2010, mutta viimeistään 2012-2014. Ajatus tulleista ei ole Suomessakaan uusi. Helsingin joukkoliikenteestä vastaava HKL oli vahvasti ruuhkatullien puolesta vuonna 2005.[3] Tuolloin HKL olisi halunnut jokaiselle keskustaan johtavalle pääväylälle parin sentin maksun.
ITS-järjestelmän kehittämiseen komissio on myöntänyt yli kaksi miljardia euroa.
Euroopan tietosuojavaltuutetun lehdistötiedote
Kirjoittanut: Teemu Välimäki
- Big Brother is watching: surveillance box to track drivers is backed, Guardian.co.uk, 31.3.2009 ↩
- Komission tiedonanto: Toimintasuunnitelma älykkäiden liikennejärjestelmien käyttöönottamiseksi Euroopassa, Europa.eu, 16.12.2008 ↩
- Tietullit ja ruuhkamaksut Suomeen?!, Yle.fi, 1.7.2005 ↩



poliisi valtio. kohti orvellin yhteiskuntaa. kohta ei saa edes pierasta ilman että siitä kerätään tietoja johonkin salaiseen gestapo tietopankkiin.
[...] Infosota on aikaisemmin uutisoinut, miten EU on tuomassa autoilun GPS- ja RFID-seurannan alaiseksi. [...]