Uusi tutkimus osoittaa kännykän aiheuttavan aivokasvaimia
Alustavat löydökset Maailman terveysjärjestö WHO:n mittavasta tutkimuksesta osoittavat, että kännykän pitkäaikaisen käytön ja aivokasvaimien välillä on yhteys. WHO:n tutkimuksen mukaan kännykän käyttö lisää merkittävästi aivokasvaimen riskiä ihmisillä, jotka ovat käyttäneet kännykkää kymmenen vuotta tai kauemmin. “Lopullisten tulosten puuttuessa ja muiden tutkimusten valossa, jotka viittaavat radioaaltojen säteilyn vaikutuksiin, varotoimenpiteet ovat tärkeitä”, sanoi tutkimusta johtava lääkäri Elisabeth Cardis englantilaisen Telegraph-lehden haastattelussa. “Olen täysin samaa mieltä sen idean kanssa, että lasten kännykän käyttöä tulisi rajoittaa, mutta en menisi kyllä niin pitkälle, että kieltäisin käytön kokonaan, koska ne voivat olla tärkeitä työkaluja ei ainoastaan hätätilanteiden varalta, mutta yhteydenpitoon vanhempien ja lasten välillä”, Cardis jatkoi.
Yli 21 miljoonaa euroa maksaneeseen vuosikymmenen kestäneeseen WHO:n tutkimukseen on osallistunut 12 800 ihmistä 13 maasta. Haastattelut tehtiin vuosina 2000-2004 ja vastaajiin kuului kasvaimista kärsiviä kuin myös täysin terveitä ihmisiä. Tutkimus keskittyi tutkimaan kännykän ja kolmen eri aivokasvaimen ja yhden sylkirauhaskasvaimen välistä suhdetta. Lopullisten tulosten yhteenveto on kuitenkin kestänyt, koska osittain kännykänvalmistajien rahoittaman tutkimuksen tutkijat eivät ole päässeet yksimielisyyteen tuloksien tulkinnasta. Tulokset on nyt kuitenkin lähetetty tieteelliseen julkaisuun arvioitavaksi.
Telegraphin saamien tietojen mukaan uusimmat tutkimukset osoittavat, että kuusi kahdeksasta Interphonen tekemästä tutkimuksesta osoittaa kännykän käytön lisäävän riskiä saada keskushermoston kasvain, gliooma. Yhden tutkimuksen mukaan riski saada gliooma kasvoi jopa 39 %:lla, jos henkilö käytti kännykkää. Aikaisemmin israelilainen tutkimus osoitti, että henkilöt, jotka käyttivät kännykkää useita tunteja päivässä samalla puolella päätä, sairastuivat 50 % todennäköisemmin glioomaan.[1] Kaksi tutkimusta seitsemästä on osoittanut kymmenen vuoden kännykän käytön lisäävän riskiä saada hyvänlaatuinen hermokasvain korvan ja aivojen väliin. Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan riski oli 3,9 kertaa korkeampi.[2]
Lähteet
Long-term use of mobile phones ‘may be linked to cancer’, Telegraph (Telegraph.co.uk), 24.10.2009
MOBILE USE IS LINKED TO BRAIN TUMOURS, Daily Express (Express.co.uk), 24.10.2009
Study: Cell phone cancer link, New York Post (NYPost.com), 24.10.2009
- ‘Cancer link’ to heavy mobile use, BBC News (BBC.co.uk), 18.2.2008 ↩
- Mobile phone ‘ear tumours risk’, BBC News, (BBC.co.uk), 14.10.2004 ↩
- Aiotko hankkia lapsellesi kännykän?
- Irakin sota ja syyskuun iskut saivat vähemmän mediahuomiota kuin Jacksonin kuolema
- Chuck Norris: tarkistakaa keskuspankin kirjanpito!
- FBI:n agentit suojattu syyskuun iskuihin liittyvässä oikeudenkäynnissä
- Englannissa valtiolle suosituksia antava tutkija rokotejätin johtokunnassa


Informaatio,jota Daily Telegraph välittää, on sinänsä väärä, koska lehdellä ole mitääntietoa WHO-tutkimuksesta, vaikka sen uutisointi niin antaakin ymmärtää. Uutinen oli kyhätty kasaan vanhojen Cardisin kommenttien varaan. Miksi? Sitä ei kukaan tiedä.
Olisi tietenkin voitu kertoa uudesta amerikkalais-korealaisesta raportista,jossa on nähty riskin kohoavan pitkäaikaiskäytössä 10-30% kun kaikki tutkimukset on huomioitu (myös teollisuusrahoitteiset) ja riski nelinkertaistuu aikuisilla ja lapsilla seitsenkertaist uusillä puolella päätä ,jolla kännykkää on käytetty yli 10 vuoden ajan.
Meidänkin täytyy olla tarkkoja lähteiden käytössä.Daily T:N uutinen pääsi läpäisemään median laajalti,koska se oli uskottava.
Amerikkalaisten raportti riskeistä on hyvä.
Katsokaa http://www.sahkoailmassa.fi lukemista-palkin alta syöpäriskiä koskeva muistioni “Kännykkätiede -pelissä rahat ja henki”
Parhain terveisin,
Erja Tamminen
ei helvetti mikä foliopipojen vainoilusivusto.
kassit folioon, kiitos. toivottavasti saatte liiasta netittämisestä kaikki silmäsyövät, näköhäiriöt ja tukka tippuu stressistä kun maailmassa ja erityisesti suomessa on kaikki niin huonosti. kun ei oo tukkaa ei tuu pilluukaan joten sitten vaan kohdistamaan vihaa maailmaa ja hallitusta kohtaan. ootte lapsellisia.
ripustan hammockini ja nautin elämästäni.
EIKÖS WHO OLE PAHA H1N1-ROKOTTEEN LEVITTÄJÄ!?!?! MITEN VOITTE LUOTTAA HEIHIN!?!?!