Tamiflun kehittäjä: H1N1-virus karkasi laboratoriosta
Tamiflun (Oseltamivir) lintuinfluenssalääkkeen kehittelijä Adrian Gibbs on vahvistanut toukokuussa esittämiään epäilyjä sikainfluenssaviruksen alkuperästä julkaisemalla vertais-arvioidun artikkelin ajatuksiinsa liittyen Virology journal -lehdessä.[1][2] Artikkelin kirjoittamiseen osallistuivat Gibbsin lisäksi tutkijat John Armstrong ja Jean Downie. Tutkijoiden mukaan on todennäköisempää, että virus on syntynyt ihmisten toimesta eikä luonnollisesti, kuten Maailman terveysjärjestö WHO väittää. “On mahdollista, että muuttolinnut ovat toimineet viruksien välittäjinä, mutta pysyvä yhteys sikojen virusten välillä viittaa ihmisen toimiin”, tutkijat toteavat. Tutkijat kuitenkin korostavat, että heillä ei ole todisteita, ja että kyseessä on teoria.
Gibbsin väitteet perustuvat viruksen geenitutkimuksiin. Vertailemalla H1N1:stä löytyviä geenin osia ja geenipankkeihin tallennettuja geenikarttoja tutkijat ovat pystyneet arvioimaan viruksen syntyperää.
Toukokuussa Gibbs pyysi WHO:ta tutkimaan viruksen alkuperän. Jo tuolloin Gibbs piti todennäköisimpänä syntyperänä laboratoriossa tehtyä virhettä. “Yksi yksinkertaisimmista selityksistä on, että se pääsi vapaaksi laboratoriosta”, Gibbs sanoi toukokuussa. Nyt Gibbs kollegoineen on entistäkin varmempi viruksen syntyperästä: “Yksinkertaisinta on, että virus on tutkimuksen aikana syntyvä yhdistelmävirus. On myös olemassa mahdollisuus, että se syntyi yhdistelmärokotteen valmistuksen yhteydessä. Yhdistelmärokotteet ovat yhdistelmä ‘tapettuja’ viruksen osia, jotka on kasvatettu kananmunassa ja sitten kemikaalisesti steriloitu.”
Gibbsin mukaan laboratorioiden turvallisuudesta ja valvonnasta ei myöskään pidetä tarpeeksi huolta, joten maailmassa on todennäköisesti useita laboratorioita, jotka jakavat ja kasvattavat erilaisia sikainfluenssoja eri lähteistä ja eri mantereilta.
Lataa koko tutkimus (PDF-tiedosto).
- Swine Flu May Be Human Error; WHO Investigates Claim (Update1), Bloomberg.com, 13.5.2009 ↩
- Scientist Repeats Swine Flu Lab-Escape Claim in Published Study, Bloomberg.com, 24.11.2009 ↩
- Englannissa valtiolle suosituksia antava tutkija rokotejätin johtokunnassa
- WHO selittää pandemiarokotteiden turvallisuudesta
- Vuosittainen influenssarokote Fluzone sisältää myös sikainfluenssavirusta
- Ranskassa joukkokanne sikainfluenssarokotteesta: myrkytystä!
- Terveyden ja hyvinvoinnin laitos hallinto-oikeuteen salaisten H1N1-sopimuspaperien takia


Myös Jane Burgermeister (theflucase) on asiaa tuonut julki voimakkaasti lähinnä rokotteen kannalta. Tamiflun haitallisuudesta on ollut myös tietoa saatavilla pitkään vaikkakin julkisuudessa näitä asioita jatkuvasti on vähätelty tai sensuroitu.
Käykääpä torrentoimassa Burgermeisterin video. Ensimmäiseen osaan löytyy myös suomennos.
Torrent ja teksti löydettävissä sivustolla:
http://majatalo-lea.net/?cat=34
Kiitos taas Teemu !
Olen laittanut tämän jutun KSML:n verkkokeskustelurimpsuun : H1N1 – biologinen ase ?
http://www.ksml.fi/mielipide/keskustelupalsta/posts/list/1552.htm , sivulla 8.
Jouluiloja sinne !
Sinikka Tyynelä, Jyväskylä