Silminnäkijät: Lennon 253 tapahtumat eivät täysin pidä paikkaansa

Kurt Haskellin lentolippu

Silminnäkijöiden mukaan joulukuussa Yhdysvalloissa Northwestin Airlinesin lennon 253 räjäyttämistä yrittänyt Umar Farouk Abdulmutallab ei toiminut yksin. Lennolla olleiden mukaan Abdulmutallab sai viranomaisilta apua lennolle pääsyyn. Lisäksi lennolla olleet kertovat, että Detroitiin laskeutumisen jälkeen toinenkin henkilö pidätettiin. Viranomaisten mukaan väitteet avunannosta ja toisesta pidätetystä eivät pidä paikkaansa.

Viranomaisten versio tapahtuneesta
Joulukuun 25. päivä Hollannin Amsterdamista Yhdysvaltain Michiganin osavaltion Detroitiin matkalla ollut Northwest Airlinesin lento 253 joutui terroristi-iskun kohteeksi, kun lennolla ollut 23-vuotias nigerialainen Umar Farouk Abdulmutallab yritti räjäyttää itsensä alushousuihinsa kätkemällään räjähteellä. Räjähteenä ollutta pentriittiräjähdettä, PETN:ää, käytetään esimerkiksi Semtex-nimisessä muoviräjähteessä sen räjähdysvoiman takia, eikä sitä ole helppo havaita turvatarkastuksessa koostumuksensa takia. Abdulmutallabin räjäytysyritys epäonnistui aiheuttaen tulipalon ja heikkojen pikkukiinalais-räjähteiden tyylistä ääntä. Hollantilainen matkustaja Jasper Schuringa hyökkäsi Abdulmutallabin kimppuun estäen häntä jatkamasta muiden sammuttaessa tulipaloa. Lennon laskeuduttua Abdulmutallab pidätettiin ja vietiin sairaalaan saamiensa palovammojen vuoksi.

Lennolla olleiden silminnäkijöiden versio tapahtuneesta
Lennolla mukana olleet amerikkalaiset Lori ja Kurt Haskell kertovat kuitenkin oman bloginsa ja useiden mediahaastatteluiden kautta, että viranomaisten versio tapahtumien kulusta on vähintäänkin puutteellinen.[1]

Haskelleiden mukaan hyvin pukeutunut mies saattoi Abdulmutallabin lentokentän portille, jonka luona saattaja kysyi lipunmyyjiltä, voiko Abdulmutallab päästä lennolle ilman passia.[2] “Saattaja sanoi, että hän [Abdulmutallab] on Sudanista, ja että he tekevät tällaista koko ajan”, Kurt Haskell kertoi detroitilaiselle MLive.com-uutissivustolle. Haskellin mukaan lipunmyyjä ohjasi saattajan ja Abdulmutallabin päällikkönsä luo keskustelemaan asiasta. Seuraavan kerran Haskell näki Abdulmutallabin räjäytysyrityksen jälkeen. Hollannin yleisen syyttäjän mukaan Abdulmutallab toimi kuitenkin yksin.[3] Hollantilaisten päätelmä perustuu lentokentällä olevien turvanauhojen tutkimiseen: niistä ei kuulemma löytynyt väitettyä hyvin pukeutunutta miestä. Haskell ei kuitenkaan ole yksin väittämässä hyvin pukeutuneen miehen olevan olemassa, vaan matkustaja Daniel Huisinga on myös kertonut nähneensä kyseisen miehen.[4] Hollannin viranomaiset ovat kuitenkin myöntäneet, että Abdulmutallab ei mennyt passikontrollin läpi saavuttuaan Laosista Amsterdamiin Schipholin lentokentälle.[5]

Viisi versiota pidätyksestä
Hyvin pukeutuneen miehen lisäksi Haskellit kertovat, kuinka Yhdysvaltain viranomaiset pidättivät Abdulmutallabin lisäksi toisenkin miehen. Yhdysvaltain rajavartiolaitoksella on ollut suuria ongelmia tämän pidätyksen tiedottamisen kanssa, koska tiedot pidätyksestä ovat muuttuneet ainakin viiteen kertaan. Ensimmäisen version mukaan toista pidätettyä ei ollut. Toisen version mukaan toinen henkilö oli pidätetty, mutta maahanmuuttoon liittyvien epäselvyyksien vuoksi. Kolmas versio, joka julkaistiin samana päivänä toisen version kanssa, kertoi, että toinen henkilö oli pidätetty, mutta toiselta lennolta. Neljännen version rajavartiolaitoksen edustaja Ron Smith lähetti toimittajille sähköpostilla, jossa Smith kertoi saaneensa tietoa, jota hänellä ei aikaisemmin ollut. Smith kertoi rajavartiolaitoksen tuoneen toiselta lennolta miehen käsiraudoissa samalle alueelle, missä lennon 253 matkustajat olivat, ja koira kyllä haistoi yhden lennon 253 matkustajan laukkua tavalla, joka aiheutti laukun omistajan pidätyksen ja siirtämisen kuulusteluhuoneeseen. Negatiivisten tutkimustulosten jälkeen mies vapautettiin. Yksityisyyden suojaan vedoten rajavartiolaitos ei voi kertoa edellämainitun miehen nimeä. Viidennen version mukaan toinen pidätetty henkilö oli lennolta 249, ja laukkua haistanut koira olikin ruokatuotteita tunnistava koira, joka oli haistanut kolmannelta lennolta olevan miehen laukkua.[6]

Viranomaiset eivät ole vielä tähänkään päivään mennessä luovuttaneet julkisuuteen turvakameran taltioimaa videota, jota siis Abdulmutallabista hollantilaisten mukaan on yli 200 tuntia, ja joka osoittaisi, toimiko Abdulmutallab yksin ja mitä Detroitin päässä oikeastaan tapahtui.

Tagit: , , ,

2 kommenttia artikkeliin “Silminnäkijät: Lennon 253 tapahtumat eivät täysin pidä paikkaansa”

  1. J. Virtanen

    Minua ihmetyttää eniten, että “terroristi” toimi täysin avoimesti. Miksei hän mennyt WC:n jossa hän olisi voinut räjäyttää koneen kenenkään estämättä?

    #632
  2. [...] virallinen selitys paikkansa?Silminnäkijät: Lennon 253 tapahtumat eivät täysin pidä paikkaansaInfosota.fi, 20.1.2010Kuuntele Radio Infosodan Podcast aiheestaRadio Infosodan Podcast, [...]

    #790

Jätä kommentti

Switch to our mobile site