Valtio: H5N1-pandemia edelleen mahdollinen. Uusi rokote testaukseen Suomessa
Suomi on aloittanut uuden lapsille suunnatun lintuinfluenssarokotteen testauksen. Testaus tehdään Tampereen yliopiston toimesta, mutta Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen ohjaamana. Asia käy ilmi lapsiperheille lähetetystä rokotetutkimuskutsusta. Tutkimuskutsussa tuodaan uudestaan esiin erityisesti vuosina 2006 ja 2007 valtamedian paljon paisuttelemaa lintuinfluenssapandemian uhkaa: “Lintuinfluenssavirus H5N1 on edelleen mahdollinen influenssapandemian aiheuttaja, ja rokotteiden kehitystyö tätä tautia vastaan jatkuu.” Infosota uutisoi jo viime joulukuun alussa tulevasta H5N1-rokotustestauksesta.[# Suomi testaamaan uutta lintuinfluenssarokotetta, Infosota.fi, 07.12.2009] Maailman terveysjärjestö, WHO, on maailmanlaajuisesti rekisteröinyt vuosilta 2003-2010 vain 283 lintuinfluenssasta johtunutta kuolemaa, ja vuosittaisia lukuja tarkastalemalla voidaan todeta, että kuolemaan johtaneiden tapausten määrä on kääntynyt laskuun jo vuonna 2007.[# Cumulative Number of Confirmed Human Cases of Avian Influenza A/(H5N1) Reported to WHO, WHO.int, 12.02.2010]
Tutkimuskutsussa todetaan, että Suomessa testattavana olevan rokotteen saa yhteensä 400 lasta, joiden ikä on 6 kk:tta – 17 v. Lapsille annetaan aluksi kaksi H5N1-rokotetta kolmen viikon välein sekä kolmas tehosteannos noin vuoden kuluttua.
Tutkimuskutsussa haittavaikutuksien väitetään vastaavan tavallista kausi-influenssarokotetta, mutta väitteille ei tarjota lähteitä. Mahdollisista haittavaikutuksista pidetään kirjaa rokotuspäiväkirjan avulla. Rokotteen koostumuksesta, kuten mahdollisesta elohopeaa sisältävästä tiomersaali-lisäaineesta, ei kutsussa mainita mitään.
Uudella WHO:n pandemiamäärityksellä H5N1-pandemia voitaisiin julistaa huomattavasti helpommin kuin vuonna 2007.
Katso tutkimuskutsu ensimmäinen sivu ja viimeinen sivu. Infosota kiittää aktiivista Infosodan lukijaa tutkimuskutsun skannaamisesta.
Kirjoittanut: Teemu Välimäki
- Suomi testaamaan uutta lintuinfluenssarokotetta
- WHO selittää pandemiarokotteiden turvallisuudesta
- Vuosittainen influenssarokote Fluzone sisältää myös sikainfluenssavirusta
- Ranskassa joukkokanne sikainfluenssarokotteesta: myrkytystä!
- Terveyden ja hyvinvoinnin laitos hallinto-oikeuteen salaisten H1N1-sopimuspaperien takia


Mistähän kumman syystä rokoteyhtiöt haluavat aina testata uusia rokotteitaan juuri Suomessa? Olisikohan sillä jotain osuutta asiaan että kun THL sanoo, suomalaiset lampaat marssivat jonossa ottamaan piikkiä…
Kaikkein huolestuttavinta tässä on se, että tämän rokotteen takana on lääkeyhtiö Baxter. Baxterhan yritti joku aika sitten levittää maailmalle tappavaa bioasetta.
http://www.infosota.fi/2009/04/28/rokotevalmistaja-baxter-levitti-saastunutta-influenssavalmistetta-eurooppaan/