Tutkimus: Joulukuussa pommi-iskua yrittäneen räjähde riittämätön lentokoneen tuhoamiseen

Pitääkö virallinen selitys paikkansa?
Englantilaiselle BBC Two -televisiokanavalle tehty tutkimus osoittaa, miten viime joulukuussa Northwestin Airlinesin lennolla 253 pommi-iskuyrityksessä käytetty räjähde ei olisikaan riittänyt tuhoamaan lentokonetta.[1][2] Tutkimus tehtiin käytöstä poistetulla Boeing 747 -lentokoneella. Tutkimuksen suoritti YK:n kansainvälinen terrorismin ja räjähteiden neuvonantaja tohtori John Wyatt ja lentokoneonnettomuuksia tutkiva kapteeni J. Joseph.

Lentokone olisi laskeutunut turvallisesti
Wyatt ja Joseph kumpikin päättelivät, että räjäytystä yrittäneellä Umar Farouk Abdulmutallabilla ollut räjähdemäärä ei ollut lähelläkään riittävä lentokoneen ulkokuoren rikkomiseen. “Jos ulkokuori olisi jäykempää materiaalia, niin sitten me voisimme nähdä halkeaman tai repeämän, mutta ulkokuori on oikeasti aika joustavaa materiaalia”, Wyatt kommentoi testituloksia. “Olin äärimmäisen vaikuttunut lentokoneen rakenteesta. Se kestää aika rajunkin iskun”, Wyatt jatkaa.

“Huomasimme, että lentokoneesta oli irronnut muutamia niittejä, mutta lentokoneen ohjaus ei vaarantunut, eivätkä polttoainetankit olleet vaarassa”, toteaa onnettomuustutkija Joseph. “Olen todella varma, että lentohenkilökunta olisi saanut tämän lentokoneen ilman ongelmia turvallisesti maahan”, Wyatt jatkoi.

Vaikka lentokone ei vahingoittunut merkittävästi, Abdulmutallab ja hänen vieressään istuneet olisivat todennäköisesti kuolleet räjähteen aiheuttamiin vahinkoihin. Muut matkustajat olisivat kärsineet lievemmistä vammoista, kuten korvien puhkeamisista. Räjähdyksestä olisi seurannut paljon savua ja pahaa hajua.

BBC:n video räjäytystestistä

Kirjoittanut: Teemu Välimäki

Tagit: ,

Yksi kommentti artikkeliin “Tutkimus: Joulukuussa pommi-iskua yrittäneen räjähde riittämätön lentokoneen tuhoamiseen”

  1. [...] Henkilöskannereiden käyttöönoton sai uutta vauhtia tammikuun alussa, kun joulukuinen lentokoneessa tapahtunut pommi-isku epäonnistui. Tosin, kuten Infosota on jo useasti uutisoinut, henkilöskannerit eivät olisi voineet estää pommi-iskua. [...]

    #1692

Jätä kommentti