Näin henkilöskannerit tuhoavat yksityisyyden

Henkilöskanneri näyttää tarkasti esimerkiksi miehen sukupuolielimet (klikkaa nähdäksesi suuremman kuvan)
Henkilöskannereita haluavien viranomaisten, organisaatioiden ja laitevalmistajien mukaan henkilöskannereiden ottamat kuvat eivät ole tarkkoja, ja että otettuja kuvia muokataan siten, että henkilön naama ja intiimit alueet peittyvät. Esimerkiksi jo vuonna 2008 Australian liikenneturvallisuudesta tuolloin vastannut johtaja Cheryl Johnson totesi, että henkilöskannerit paljastavat sukupuolielimet, ja että intiimeitä alueita ei voida sumentaa, koska se estäisi kiellettyjen tavaroiden havaitsemisen.[# Airport admits 'strip search' body scanners WILL show people naked, DailyMail.co.uk, 15.10.2008] Lisäksi Suomen Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on ottanut henkilöskanneriasiaan kantaa ja todennut, että Suomessa testikäytössä olleella Rapiscan 1000 -henkilöskannerilla saa tarkkoja alastonkuvia ihmisestä. Apulaisoikeusasiamiehen mukaan tämä ei kuitenkaan ole ongelma niin kauan, kun henkilöskannaus ei ole pakollinen.
Kuvien tallentaminen ja lähettäminen
Suomessa lentokenttien turvajärjestelyistä vastaavan Finavia Oyj:n apulaisjohtaja Tuomo Kivikarin mukaan henkilöskannereiden ottamissa kuvissa “ei ole mitään mitään sellaista, minkä takia kukaan haluaisi tulla niitä levittelemään mihinkään julkisuuteen.” Vaikka Kivikari ei itse kuvissa näe mitään levittämisen arvoista, niin joku muu voi olla toista mieltä. Henkilöskannerit tarjoavat oivallisen tilaisuuden muun muassa nimekkäiden henkilöiden kiristämiseen, lapsipornon tuottamiseen ja henkilöiden häpäisyyn. Ja vaikka olettaisimmekin suomalaisten olevan niin kunniallisia, että alastonkuvat eivät kiinnosta, niin tilanne ei välttämättä ole muissa maissa aivan yhtä hyvä.
Vaikka ehkä toisin on väitetty, niin laitteet kykenevät tallentamaan ja välittämään kuvia. Yhdysvaltain viranomaiset ovat nimittäin edellyttäneet laitteisiin tallentamis- ja välitysominaisuuksia.[# Body scanners can store, send images, group says, CNN.com, 11.1.2010] Lisäksi Suomen Liikenne- ja viestintäministeriön, LVM:n, asiakirjat osoittavat, miten Suomessakin testikäytössä ollut Rapiscan 1000 -henkilöskanneri on teknisesti varustettu tallennus- ja välitysominaisuuksilla. LVM:n mukaan kyseiset ominaisuudet otetaan ohjelmistollisesti pois käytöstä.
Henkilöskannauksen pakollisuus
Yhdysvalloissa henkilöskannaus ei ole pakollinen, mutta siellä lentoturvallisuudesta vastaava valtion organisaatio Transport Security Agency, TSA, on ohjeistuksista huolimatta pakottanut ihmisiä henkilöskannaukseen. Viime vuonna TSA:n toimet poikivat yli 600 virallista valitusta.[# Hundreds Of Americans File Complaints Over Naked Body Scanners, Infowars.com, 17.3.2010] Englanti muutti aikaisemmin käytössä ollutta ohjeistusta siten, että henkilöskannaus on pakollinen myös lapsille. Toistaiseksi Suomen linjaus pakollisuuden suhteen on ollut, että henkilöskannaus ei saa olla pakollista. Jää nähtäväksi muuttuuko linja, kun kansainvälinen paine henkilöskannereiden käyttöönoton puolesta kasvaa. EU:n komissio on parhaillaan luonnostelemassa uutta ehdotusta henkilöskannereiden käyttöönotosta. Aikaisemmin EU:n parlamentti hylkäsi komission ehdotuksen henkilöskannereiden käyttöönotosta juuri yksityisyyteen liittyvien ongelmien takia.
Henkilöskannereiden hyöty
Englannissa henkilöskannereiden kehittämiseen osallistunut kansanedustaja Ben Wallace on sanonut, että henkilöskannerit eivät olisi havainneet joulukuussa käytettyä 80 g painoista pommia.[# Are planned airport scanners just a scam?, Independent.co.uk, 3.1.2010] Ja mikäli henkilöskannereiden ottamia kuvia sumennetaan intiimien alueiden osalta, niin miten joulukuussa pommi-iskua yrittänyt oltaisiin saatu kiinni, kun pommi oli piilotettu alushousuihin? Finavia Oyj:n apulaisjohtaja Tuomo Kivikarin mukaan henkilöskannerit toimivat myös pelottimena, mutta mihin tämä väite oikein perustuu? Onko todennäköistä, että itsemurhaan valmistautunut henkilö jättää itsemurhan tekemättä vain sen takia, että lentokentällä on henkilöskanneri? Miten sitten henkilöskannauksen pakollisuuden kanssa? Eikö terroristi vain kieltäytyisi henkilöskannauksesta?
Pelottavinta kuitenkin tässä henkilöskannerikehityksessä on se, että teknologia tulee myös muualle käyttöön, kuten Suomen Säteilyturvakeskuskin on todennut.[# Now Mobile Devices Will Scan Your Naked Body On The Streets, Infowars.com, 8.1.2009] Henkilöskannereiden käytön hyväksyminen lentokentillä tekee tietä niiden käyttämiseen myös muualla.
Katso MTV3:n 45 minuuttia -ohjelman juttu aiheesta.
Katso henkilöskannereihin liittyviä asiakirjoja.
Kirjoittanut: Teemu Välimäki



[...] henkilöskannerin ottamaa kuvaa. Infosota on aikaisemmin uutisoinut, miten henkilöskanneri tuhoavat yksityisyyden ottamalla alastonkuvaan verrattavia [...]
Näin henkilöskannerit tuhoavat yksityisyyden…
Henkilöskannerit tuhoavat yksityisyyden. Säteilyturvakeskuksen mukaan on todennäköistä, että henkilöskannerit yleistyvät lentokenttien ulkopuolelle….
[...] HenkilöskannereistaNäin henkilöskannerit tuhoavat yksityisyydenInfosota.fi, 18.3.2010Henkilöskannerit voivat tallentaa ja välittää skannauskuviaInfosota.fi, 4.4.2010Yhdysvaltain kongressin perustama julkista varainkäyttöä valvova virasto, Government Accountability Office (GAO), on todennut, että henkilöskannerit eivät välttämättä olisi estäneet Yhdysvalloissa 25. joulukuuta tapahtunutta pommi-iskuyritystä.[1] GAO:n maaliskuussa julkaisemassa raportissa todetaan, että henkilöskannerit ovat havainneet pommimateriaalit vain laboratorio-olosuhteissa, ja että tällä hetkellä on epävarmaa paljastaisivatko henkilöskannerit vaatteiden alle kätkettyjä pommeja. [...]
[...] Suomen Eduskunnan Oikeusasiamiehen mukaan Suomessa testikäytössä ollut henkilöskanneri ei rikkonut yksityisyyttä. Tällä hetkellä Suomessa ei ole henkilöskannereita käytössä. Lue Infosodan tarkempi analyysi henkilöskannereista. [...]
[...] piileskelleen jo vuosia. Videolla terroristijärjestön johtaja vaatii, että kansainvälisten lentokenttien turvatoimia on entisestään kiristettävä terrorismin vastaisen sodan vuoksi, ja että länsimaissa kansalaisten tulisi mukisematta [...]