EU:n komissio haluaa 1,4 miljardia lisärahoitusta budjetin ylittäneelle tutkimushankkeelle

EU:n komission pyyntö saada EU:n jäsenvaltioilta 1,4 miljardia euroa lisärahoitusta kansainväliselle ITER-fuusioreaktorin tutkimushankeelle on pahassa vastatuulessa projektin ollessa pahasti yli arvioidun alkuperäisen kustannusarvion. Hankkeen alkuperäinen kustannusarvio EU:n osuudeksi oli 2,7 miljardia euroa, kun se nyt on 7,2 miljardia. EU lupautui aikoinaan maksamaan noin puolet projektin rakennuskustannuksista, jos se rakennetaan EU:n alueelle.

ITER-tutkimusprojektin tarkoitus on tutkia uusia tapoja tuottaa halpaa energiaa fuusioreaktion avulla. Projektissa ovat EU:n lisäksi mukana Yhdysvallat, Kiina, Intia, Japani, Venäjä ja Etelä-Korea. EU on osallistujamaista suurin rahoittaja. Kanada oli aikaisemmin projektissa mukana, mutta joutui jättäytymään pois talousvaikeuksien vuoksi.

Jäsenvaltiot eivät halua maksaa projektille enää yhtään enempää. Eurokansanedustajat ovat taas valitelleet, että EU:n budjetti on jo pahasti ylitetty, joten lisärahoitusta ei voitaisi ottaa EU:n budjetistakaan. Fennovoiman mukaan uuden ydinvoimalan kustannusarvio on noin 4-6 miljardia euroa.[# Osakkaat vastaavat kaikista kustannuksista, Fennovoima.fi]

Erityisesti Saksa on lisärahoitusta vastaan maan huonon taloustilanteen vuoksi. ITER-projektille tullaankin ehdottamaan 6,6 miljardin euron rahoituskattoa rakennusvaiheessa. EU:n komission suunnitelmissa on kuitenkin ohittaa jäsenvaltioiden toiveet, ja ehdottaa omaa ehdotustaan rahoituksen saamiseksi. Saksan Vihreiden eurokansanedustaja Rebecca Harmsin mukaan koko ITER-projekti tulisi lopettaa ja rahat suunnata niin sanottuihin vihreisiin teknologioihin.

Lähde
Fusion reactor sparks EU budget collision, EuropeanVoice.com, 8.7.2010

Kirjoittanut: Teemu Välimäki

Tagit: ,

Jätä kommentti