Lääkejätti Wyeth syytteessä
Osana oikeudenkäyntiprosessia on paljastunut, että lääkejätti Wyeth Pharmaseuticals käytti haamukirjoittajia tuottamaan vähintään neljäkymmentä lääketieteellistä artikkelia osana hormonikorvaushoito-tuotteensa Prempron markkinointia.
Premarinin ja Prempron tyyppiset hormonikorvaushoidot olivat hyvinkin suosittuja 1990-luvulla ehkäisemään menopaussin oireita.
Tuotteet olivat Wyethille varsinainen rahasampo kunnes vuonna 2002 julkaistu tutkimus osoitti, että hormonikorvaushoito-tuotteet lisäävät merkittävästi naisten riskiä sairastua rintasyöpään, sydänsairauksiin ja halvaukseen. Vielä myöhemmät tutkimukset viittasivat siihen, että hormonikorvaushoidot lisäävät myös riskiä sairastua dementiaan.
Tutkimuksen julkaisemisen jälkeen hormonikorvaushoito-tuotteiden myynti ja käyttö laski, vastaavasti laskivat myös rintasyöpätapaukset. Sittemmin arviolta yli 10 000 sairastunutta naista on nostanut kanteen Wyethia ja toista lääkejättiä, Pfizeria, vastaan. Yli 8 000 näistä tapauksista on yhdistetty joukkokanteeksi, jonka tuomarina toimii Yhdysvaltain Arkansanin liittovaltion yleinen syyttäjä William Wilson.
Wilson määräsi Wyethin haamukirjoitetut dokumentit ”avattaviksi.” Dokumenteista selviää, että Wyeth maksoi usealle eri lääketieteellisen materiaalin tuottamiseen erikoistuneelle firmalle vuosien 1997 ja 2005 välillä ainakin 40 artikkelista. Artikkelit oli naamioitu muistuttamaan lääketieteellisiä artikkeleita vaikka ne olivat hormonikorvaushoito-tuotteiden mainoksia. Firmat huolehtivat siitä, että artikkelit julkaistiin jonkun lääkärin nimellä ja muka-kirjoittamina. Lääkärit saivat nimensä käyttöön antamisesta taloudellista etua.
Artikkeleita ilmestyi 18:ssa eri lääketieteellisessä aikakauslehdessä. Lehdille ei ilmoitettu, että artikkelit olivat lääkeyhtiön kustantamia.
Prempro-tapaus ei ole ensimmäinen haamukirjoitusskandaali Wyethille. Jo aiemmin Wyeth on joutunut maksamaan 21 miljardia dollaria korvauksia, kun tuli ilmi, että dieettilääke fen-phenia markkinoitiin haamukirjoittajien avulla.[# Busted: Wyeth Used Ghostwriters To Place Over 40 "Scientific" Articles In Medical Journals, NaturalNews.com, 8.7.2010]
Haamukirjoittajien käyttäminen yleinen käytäntö lääkeyhtiöillä
Lääketieteen laajaa korruptiota hoidetaan suostuttelulla lääketieteellisten julkaisujen kautta, väittivät Dr. Leonard Horowitz ja tutkiva journalisti Sherri Kane tammikuussa 2010. He osoittivat valtavia jääviysongelmia The Lancet´issa, joka on arvostettu lääketieteellinen julkaisu, sekä muissa kustantamo Reed-Elsevierin julkaisuissa.[# Saturday, January 16, 2010; Doctors Poisoned by Medical-Media Monopoly NEWS RELEASE Tetrahedron, LLC
Health Science Communication for People Around the World; Release: No. 204-H1N1-22
Contact: Art Thompson–949-715-2217; Info@healthyworldorganization.com]
Lancet on monikansallisen Reed-Elsevierin julkaiseman 2000 tieteellisen ammattilehden joukossa. Englannissa kotipaikkaansa pitävä Reed-Elsevier myy yli 250 000 artikkelia vuosittain.
Reed-Elsevierin arkisto sisältää 7 miljoonaa julkaisua, joita lääkärit ja tutkijat lukevat. Lääkärit ja tutkijat, joiden luottamus ”tietoihin” on tarpeen heidän tehdessään päätöksiä, jotka koskevat kansanterveyttä ja jotka ”tiedot” vaikuttavat myös poliittiseen päätöksentekoon. Näiden ”tietojen” pseudotieteellisyys, vääristelty data ja sormeillut tutkimukset ovat vaikutukseltaan kauhistuttavat! Tällainen luottamuksen rikkominen, tarvittavien perustietojen sormeilu ja eettisesti epähyväksyttävä käytös sabotoivat sosiaalisen kehityksen ja kansanterveyspolitiikan täysin.
Pelkästään Reed-Elsevierin artikkeleita ladataan vuosittain noin 240 miljoonaa. Yhdellä artikkelilla on hinta 30 dollaria. Reed-Elsevier ansaitsee pelkästään näillä latauksilla vuosittain noin 7 miljardia dollaria.
Myös lääkevalvontaviranomaisten toimintaa rahoittavat lääkeyhtiöt, ns. BigPharma, niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissa. EMAn (European Medicines Agency, aiemmin EMEA) ja FDA:n (US Food and Drug Administration) puolueettomuus lääkevalvontaviranomaisina joutuukin vähintään outoon valoon.[# The CDC Votes in Favor of a Vaccination Assault on Americans’ Health, ProgressiveRadioNetwork.com, 30.6.2010]
”Kuka hyötyy?” kysyy tri Horowitz. Pääasiassa BigPharma. Kartellin toiminta rikoo kansainvälisiä kartellilakeja sekä amerikkalaisia Sherman- ja Clayton-lakeja. Näiden lakien rikkomisesta on säädetty raskaat sakot yhtiöille sekä vankeutta lakia rikkoneille virkamiehille. Siviilikanteita ja rikossyytteitä voi nostaa kuka tahansa vahinkoa kärsinyt sekä valtioiden syyttäjät, ja näin tapahtuukin ympäri Eurooppaa.
Johtava rokotevalmistaja Merck & co. haastettiin oikeuteen sen jälkeen, kun Merck & co. oli maksanut Elsevierille australialaisen Bone and Joint Medicine -lehden julkaisemisesta. Julkaisu vaikutti olevan vertaisarvioitu akateeminen julkaisu, mutta sisälsi vain Merckin tuotteita ylistäviä artikkeleita. Alkuun Merck kiisti, että artikkelit olisivat Merckin palkkaamien haamukirjoittajien kirjoittamia artikkeleita. Yhtiö puolustautui väittämällä artikkeleiden tulleen vertaisarvioiduista muista lääketieteellisistä julkaisuista.
Myöhemmin Elsevier sanoi, että ”sponsoroidut artikkelikokoelmajulkaisut” tehdään ”asiakaslääkeyhtiöiden” puolesta ”näyttämään lääketieteellisltä julkaisuilta”. Yhtiö myönsi huijanneensa lääkäreitä ja potilaita jättämällä pois tarpeelliset tiedot (rahoittajasta ja siitä, että kyseessä on mainosjulkaisu).
Salattuja kytköksiä on myös kahden rokotevalmistajan, Merck/CSL:n ja GlaxoSmithKlinen sekä mediamoguli Rupert Murdochin ja Thomas Glocerin välillä. Thomas Glocer kontrolloi News Corporationia, Associated Pressia ja Reutersia (”uutistoimisto”). James Murdoch, mediamogulin perijä, istuu GlaxoSmithKlinen johtokunnassa, Thomas Glocer puolestaan Merckin johtokunnassa.
Elsevier on ilmoittanut nyt tutkimuksesta jolla pyritää selvittämään kuinka laaja käytäntö haamukirjoittajien käyttäminen on.
Jotkin lehdet ovat alkaneet vaatia kirjoittajilta selvitystä kaikista kytköksistään sekä heidän osuudestaan artikkelin tuottamisessa.
Silti on edelleen lehtiä, jotka eivät näitä tietoja vaadi.
Jotain osviittaa ”maan tavan” mittakaavasta saa saksalaisen Institute for Quality and Efficacy in Health Care julkaisemasta artikkelista vertaisarvioidussa Trials-lehdessä. Katsauksen mukaan 900 lääketutkimuksen tulosraporteista 60 % oli ennen julkaisemattomia, tai niitä oli piiloteltu valvontaviranomaisilta (haittavaikutustesteistä saatujen tulosten takia). Peräti 40-60 % tutkituista tulosraporteista sisälsi sormeiltua dataa tai osia datasta oli jätetty pois loppuraportista. Yliopistojen lääkeyhtiöille tekemistä, ja lääkeyhtiöiden sponsoroimista, tutkimuksista tuotteelle epäsuotuisat tutkimukset olivat julkaisematta.
Kaiken kaikkiaan arviolta noin 90 % tehdyistä lääkearvioinneista pimitetään, jos tulokset eivät ole sellaisia, mitä lääkeyhtiöt haluavat.
Tri Joseph S. Ross Mount Sinain opetussairaalasta sanookin ”Haamukirjoittaminen on melkein kuin baseball ja steroidit. Et voi tietää kuka käyttää ja kuka ei, et voi tietää mitkä artikkelit ovat saastuneita.”
Sosiaaliset ulottuvuudet, vaikutukset lainsäädäntöön, terveydenhuoltoon ja hankintapäätöksiin -lääkemafian harjoittaman väärän tiedon levittämisen takia- ovat valtavat ja ulottuvuuksiltaan laajakantoiset. Myös kansantaloudellisesti.
Lisätietoja
Glaxo Birth Defect Litigation Reveals Paxil Promoters on Speed Dial, NaturalNews.com, 3.3.2010
FOR IMMEDIATE RELEASE: Verdict In – Paxil ”Clear Teratogen”, 15.10.2009
Kirjoittanut: Riikka Söyring

