EU

EU:n parlamentti teki päätöksen olla tutkimatta H1N1-kampanjointia

EU:n parlamentin mielestä sikainfluenssan kampanjointia EU:ssa ei tarvitse tutkia siitäkin huolimatta, että yli 200 eurokansanedustajaa oli tutkimusta vaatinut. Rokoteyhtiöt osallistuvat Suomessa ja muuallakin kansalliseen ja kansainväliseen päätöksentekoon. Suomessa rokotehankinnat siirretäänkin juuri tästä eturistiriitasyystä pois Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta.

Lue loput jutusta...

EU:n CO2-rajavero toistaiseksi pois keskusteluista

Ranskan presidentin ja Italian pääministerin aikeet luoda ylimääräinen hiilidioksidivero rangaistuksena liian vähistä toimista on toistaiseksi ilmastokomissaarin mukaan hyllytetty. Ylimääräistä veroa olisi käytetty rankaisemaan maita, jotka eivät tee tarpeeksi CO2-kaasun vähentämiseksi.

Lue loput jutusta...

EU:n tuleva nettisensuuri vähentää sananvapautta

EU kaavailee laajamittaista nettisensuuria lapsipornon katselun estämiseksi. Direktiiviehdotus ei estä lapsipornon levitystä, eikä se koske esimerkiksi vertaisverkkoja. Pahimmillaan direktiivi voi johtaa tilanteeseen, jossa täysin laillinen nettisivu sensuroidaan, kuten esimerkiksi Suomessa on käynyt.

Lue loput jutusta...

EU:n uusi direktiivi uhkaa vitamiineja

EU:n komission uusi direktiivi saattaisi toteutuessaan pahimmillaan poistaa kaupan hyllyiltä nykyään löytyviä ravintolisiä. Englantilaisen kuluttajajärjestön mukaan direktiivi voi tuhota jopa 700 luontaistuotekauppaa.

Lue loput jutusta...

EU:n ensimmäinen suora “vihreä” vero kohdistuu polttoaineisiin

EU:n johtajat suunnittelevat suoraa CO2-veroa, joka koskisi ennen kaikkea energiantuotantoa. Verolle joutuisivat polttoaineet, hiili ja maakaasu. Toteutuessaan verotus voisi nostaa kuluttajahintoja huomattavasti.

Lue loput jutusta...

EU:n presidentti on Euroopan demokratian ja Euroopan valtioiden hiljainen tappaja

Englannin itsenäisyyspuolueen johtaja ja Englannin europarlamentaarikko Nigel Farage syyttää EU:n uutta presidenttiä Euroopan demokratian ja Euroopan valtioiden tappamisesta.

Lue loput jutusta...

EU:n presidenttiehdokkaat ovat Bilderberg-jäseniä

Kaikki ehdotetut EU:n presidenttiehdokkaat ovat Bilderberg-jäseniä. Jotkut ehdokkaista ovat Euroopan CFR:n jäseniä. Kenen hyväksi tuleva presidentti tekisi työtä?

Lue loput jutusta...

EU aikoo muuttaa Internetin televisioksi

Euroopan parlamentti äänestää 5.5. joukosta direktiivejä, jotka kulkevat nimellä “Telecoms Package”. Käytännössä se, mitä Telecoms Package tekee, on koko Internetin luonteen muuttaminen fundamentaalisesti. Voimaantullessaan direktiivit aiheuttavat sen, että vapaiden Internet-yhteyksien sijasta ihmisille tarjotaan niin sanottuja “kuluttajan käyttövalintamahdollisuuksia”, jotka merkitsevät käytännössä samaa kuin televisioihin myytävät kanavapaketit. Internetin käyttäjät eivät siis itse saa valita, mitä sivuja he käyttävät, vaan he voivat ainoastaan valita valmiista kokoelmista heille ennakkoon päätetyistä sivuista.

Lue loput jutusta...

Euroopan petostentorjuntavirasto tutkintaan

Euroopan petostentorjuntavirasto OLAF on joutunut itse tutkintaan nimitettyään henkilökunnan nimitysjohtokuntaan naisen, joka itse on OLAF:in tutkinnan alaisena petoksesta epäiltynä. EU:n virasto, joka valvoo ja tutkii EU:ta, on nyt siis EU:n tutkinnan alaisena. Kovin on pienet piirit, ja kirsikkana kaiken päällä veronmaksajien rahalla pyöritettävä organisaatio ilmoittaa kaiken olevan salaista.

Lue loput jutusta...