Tag -arkisto
EU:n parlamentti teki päätöksen olla tutkimatta H1N1-kampanjointia
EU:n parlamentin mielestä sikainfluenssan kampanjointia EU:ssa ei tarvitse tutkia siitäkin huolimatta, että yli 200 eurokansanedustajaa oli tutkimusta vaatinut. Rokoteyhtiöt osallistuvat Suomessa ja muuallakin kansalliseen ja kansainväliseen päätöksentekoon. Suomessa rokotehankinnat siirretäänkin juuri tästä eturistiriitasyystä pois Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta.
Salaliiton makua – H1N1-huijaus
Maailman terveysjärjestön mukaan sikainfluenssaan liittyvät negatiiviset väitteet ovat salaliittoteorioita. Euroopan neuvoston väliraportti H1N1-pandemiasta ja sen seurauksista eurooppalaiselle terveydenhuollolle, kertoo kuitenkin toista. Raportti käsittelee varsin kattavasti huiputuksesta hyötyneet tahot, hallituksiin kohdistetun painostuksen, testaamattomien rokotteiden haittavaikutukset, median sensaatiohakuisen ja pelottelevan uutisoinnin sekä totaalisen läpinäkyvyyden puutteen ja vastuun siirtelyn. Miksi Infosota vei Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen oikeuteen? Mistä H1N1-salaliitosta on siis kyse?
Sikainfluenssa – yksi Amerikan historian suurimmista salailuista
Tutkimusten ja tilastojen valossa sikainfluenssan väitetyt vaarat ja sikainflunessarokotteen edut olivat vähintäänkin liioiteltuja. Lisäksi H1N1-rokotteen turvallisuustestaus on ollut vähintäänkin puutteellinen.
Yhdysvallat: sikainfluenssarokote aiheuttaa kausi-influenssarokotetta enemmän haittavaikutuksia
Yhdysvaltain tartuntatautien valvonta- ja ehkäisykeskuksen mukaan Yhdysvalloissa käytössä olevat H1N1-rokotteet ovat aiheuttaneet puolet enemmän haittavaikutuksia kuin kausi-influenssarokotteet. Yhdysvaltain viranomaisten mukaan syytä huoleen ei kuitenkaan ole. Yhdysvalloissa ei käytetä Suomessa käytössä olevaa Pandemrix-rokotetta.
Euroopan lääkevirasto varoittaa: toinen Pandemrix-rokotus lisää kuumeilua
Euroopan lääkevirasto, EMEA, varoitti eilen perjantaina lehdistötiedotteessaan, että toinen Pandemrix-rokotuskerta lisää kuumeilua merkittävästi 6-38 kuukautta vanhoilla lapsilla. Varoituksen perustana on Pandemrix-rokotevalmistajan GlaxoSmithKlinen oma tutkimus, jossa huomattiin, että toisen rokotteen saaneista 43% mainitun ikäisistä lapsista sai yli 38 asteen kuumeen, kun ensimmäisen rokotuksen jälkeen lukema oli 5,9%. EMEA:n mukaan vanhempien ja rokotuksia antavien pitäisi toisen rokotteen [...]
Tamiflun kehittäjä: H1N1-virus karkasi laboratoriosta
Tamiflun (Oseltamivir) lintuinfluenssalääkkeen kehittelijä Adrian Gibbs on vahvistanut toukokuussa esittämiään epäilyjä sikainfluenssaviruksen alkuperästä julkaisemalla vertais-arvioidun artikkelin ajatuksiinsa liittyen Virology journal -lehdessä.[1][2] Artikkelin kirjoittamiseen osallistuivat Gibbsin lisäksi tutkijat John Armstrong ja Jean Downie. Tutkijoiden mukaan on todennäköisempää, että virus on syntynyt ihmisten toimesta eikä luonnollisesti, kuten Maailman terveysjärjestö WHO väittää. “On mahdollista, että muuttolinnut ovat toimineet [...]
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos hallinto-oikeuteen salaisten H1N1-sopimuspaperien takia
Tätä sivua päivitetään sitä mukaa, kun asian käsittely etenee. Edellinen päivitys 05.12.2009. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, THL, tiedotti 12.5.2009, miten laitos on Sosiaali- ja terveysministeriön ja Huoltovarmuuskeskuksen toimesta valtuutettu hankkimaan prepandeemista sikainfluenssarokotetta.[1] Tein 13.7.2009 THL:lle asiakirjapyynnön julkisuuslain nojalla pyytäen kopiot kaikista asiakirjoista liittyen vuonna 2009 tehtyihin H1N1-sopimuksiin. THL kieltäytyi lähettämästä yhtään asiakirjaa vedoten liike- ja [...]
Ranskassa joukkokanne sikainfluenssarokotteesta: myrkytystä!
Ranskan valtio on joutumassa oikeuteen sikainfluenssarokotuskampanjansa takia. Puutteelliset turvallisuustutkimukset ja yhä kasvava rokotusvastustus lupaavat lähitulevaisuudessa joukon uusia oikeustapauksia.
Sikainfluenssarokotteen turvallisuudesta ei ole todisteita; viranomaiset paniikissa
Rokotteen turvallisuusväitteet perustuvat olettamuksiin eivätkä todisteisiin. Asian vahvistavat valmistajat kuin myös viranomaiset: rokotetta ei ole testattu. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos taas määrittää valmistajien tutkimustiedot salassapidettäviksi liikesalaisuuksiksi.
65 % ranskalaisista, 30 % englantilaisista ja 15 % suomalaisista hoitajista: emme ota H1N1-rokotetta
Lääketieteen ammattilaisista suuri osa ei halua ottaa sikainfluenssarokotetta turvallisuussyistä.
